9.3.2018

#Mimmitkoodaa käynnisti suuren muutoksen ohjelmistoalalla ja Suomessa

Keskiviikkoiltana tehtiin suomalaista historiaa, kun yli 300 ohjelmistoalalle haluavaa naista kohtasi alan huippuyritykset Vanhalla ylioppilastalolla. ”Koskaan en ole nähnyt ohjelmistoalan tilaisuudessa näin paljon tyttöjä”, kiitti alan edelläkävijö

Keskiviikkoiltana tehtiin suomalaista historiaa, kun yli 300 ohjelmistoalalle haluavaa naista kohtasi alan huippuyritykset Vanhalla ylioppilastalolla. ”Koskaan en ole nähnyt ohjelmistoalan tilaisuudessa näin paljon tyttöjä”, kiitti alan edelläkävijöihin kuuluva Taina Sipilä. #Mimmitkoodaa-ohjelmaa johtavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha puolestaan maalasi tulevaisuuden: ”Te olette muutoksen ensimmäinen aalto”.

Vanhalla ylioppilastalolla tehtiin tänään rohkeasti tiliä menneisyydestä. Samalla paalutettiin naisille, ohjelmistoalalle ja koko Suomelle parempaa tulevaisuutta.

”Naisia on liian harvoin kannustettu ja tuettu sellaisille urille, jotka johtavat esimerkiksi niihin hienoihin yrityksiin, jotka meillä ovat tänään täällä mukana. Tämän on muututtava. Te olette muutoksen ensimmäinen aalto ja esikuva kanssasisarillenne, ja myös minun pienelle tyttärelleni”, summasi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Roiha rohkaisi yli 300 naisen aktiivijoukkoa uskomaan itseensä ja unelmiinsa. Naisia on ohjelmistoalalla vain 20 % työntekijöistä, vaikka alalla on huutava pula osaajista. Osaajapula on uhka koko Suomen tulevaisuudelle, mutta samalla valtava myönteinen mahdollisuus naisille.

”Jos teillä on unelma ja halu oppia koodausta ja kaikkea mitä siihen liittyy, olkaa valmiita tekemään töitä. Unelmat voivat toteutua. Kaikki on mahdollista.”

Vlada Laukkonen, nainen #Mimmitkoodaa-kampanjan takana, on tästä loistava esimerkki. Laukkonen törmäsi monenlaisiin vaikeuksiin etsiessään mahdollisuuksia oppia koodaamista. Hän ei antanut periksi, vaan alkoi opetella itse.

”Sain itse juuri unelmatyöpaikan, jossa saan tehdä työtä lasten median kanssa. Se on uuden koodausosaamiseni ansiota. Ei voi olla niin, että pitää olla teknistä osaamista ja tutkinto. Näitä asioita voi oppia paljon nopeammin yrityksissä, siellä on viimeisin tieto”, kertoo Laukkonen, jonka perustamaan Ompeluseura LevelUP Koodarit -FB-ryhmään on liittynyt jo lähes 1500 naista.

”Mikään ei ole mahdotonta, eikä koskaan ole liian myöhäistä. Vaikka olisit äiti pienten lasten kanssa, niin milloin vaan voi oppia ja IT-ala tarjoaa mahdollisuuksia kaikille”, lupaa Laukkonen.

Mahdollisuuksia ja tehtäviä ohjelmistoalalla on loputtomasti

Yksi suomalaisen ohjelmistoalan edelläkävijöistä, Dear Lucyn ja Sympan perustaja Taina Sipilä maalasi Vanhan naisyleisölle monipuolisen kuvan alan tarjoamista tehtävistä. Sipilä oli erityisen ilahtunut siitä, että Vanhan sali oli täynnä naisia.

”Koskaan en ole nähnyt ohjelmistoalan tilaisuudessa näin paljon tyttöjä”, kiitti Sipilä heti lavalle noustessaan. Sipilän mukaan maailma on auki ohjelmistoalalla: Tehtäviä löytyy myynnistä, markkinoinnista, johtamisesta, palveluista, tuotekehityksestä, uusien palvelujen avaamisesta…

”Softan kyllä sitten oppii, jos olet softafirmassa töissä. Tehdään tämä juttu yhdessä!”, kannusti Sipilä loikkaan ohjelmistoalalle. Sipilän esitys teki yleisöön vaikutuksen: Vähintään puoli salia viittasi, kun Roiha tiedusteli ”kuka haluaa Tainalle töihin”.

Koskettavat tarinat loivat me-hengen

Natanael Sinisalo avasi yleisölle koodarin ammatillista itsetuntoa: Oppimisen etenemistä ja sitä, milloin oikeasti on koodari, milloin seniori ja milloin voi pyytää jo palkankorotustakin. Mira Kupari, Marianne Siren, Gia Forsman-Härkönen ja Maria von Kügelgen kertoivat omat erilaiset tarinansa siitä, miten monenlaisten käänteiden ja usein vaikeuksien kautta tie on ohjelmistoalalle vienyt.

Ilta oli muutenkin täynnä toinen toistaan kiinnostavampia ja koskettavampia tarinoita. Tarinoista ja illan annista on nautittu striimauksen välityksellä ympäri Suomea ja Turussa ja Tampereella lisäksi suurissa erillisissä tilaisuuksissa.

Vanhalla mimmit kertovat tilaisuudessa syntyneen käsinkosketeltavan vahvan me-hengen, joka antaa kaikille uutta uskoa ja luottamusta omiin kykyihin. Muiden onnistumiset ja Vanhalla kasvanut yhteinen kokemus naisten noususta jäävät kaikille pysyvästi mieleen.

Ilmaiset koulutukset tarjolla huippuyrityksiltä – tulijoita jonoiksi asti

#Mimmitkoodaa-ohjelman ensimmäisessä aallossa ovat mukana alan huippuritykset 2NS, Ambientia, Codemate, IBM, IWA, Microsoft, Valu Digital ja Wunder.

”Koskaan ei Suomessa ole ollut tarjolla näin laajassa mitassa näin laadukasta koulutusta, vieläpä ilmaiseksi. Tässä todella tehdään historiaa ja naiset ottavat suuren loikan ohjelmistoalalle. Tätä Suomi tarvitsee, jotta meillä riittää tulevaisuudessa hyvinvoinnin tekijöitä. Naisten luovuus ja ongelmanratkaisukyky saadaan käyttöön, kaikkien hyväksi”, kiteyttää Roiha #Mimmitkoodaa merkityksen.

Kiinnostus koulutuksiin on ollut valtava. Seuraava koulutusaalto onkin jo valmisteilla, kun yhä uusia yrityksiä ilmoittautuu ennennäkemättömässä mittakaavassa kiinnostuneiden naisten kouluttajiksi.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoyrittajat.fi

www.mimmitkoodaa.fi

#mimmitkoodaa

Tule

Mukaan

Ohjelmisto- ja e-business ry:n jäsenenä olet mukana aktiivisessa softa-alan yhteisössä, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien & johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.