5.3.2021

”Erittäin vaikuttavia tuloksia”, arvioi Teknologiateollisuuden Miettinen – Selvitys: #mimmitkoodaa-ohjelma tuomassa softa-alalle tuhansia naisia

#mimmitkoodaa-ohjelma on kasvanut kolmen toimintavuotensa aikana nollasta jo 7000 naisen muutosvoimaksi. Ohjelman vaikuttavuutta luotaava selvitys kertoo merkittävistä saavutuksista. ”#mimmitkoodaa on innostanut jo lähes 40% osallistujista tulevaan alanva

#mimmitkoodaa-ohjelma on kasvanut kolmen toimintavuotensa aikana nollasta jo 7000 naisen muutosvoimaksi. Ohjelman vaikuttavuutta luotaava selvitys kertoo merkittävistä saavutuksista. ”#mimmitkoodaa on innostanut jo lähes 40% osallistujista tulevaan alanvaihtoon. Tämä on huikea lukema, tulossa alalle on siis tuhansia naisia”, tuulettaa Milja Köpsi, ohjelman vetäjä. ”Erittäin vaikuttavia tuloksia. Jokainen tekijä teknologia-alalla on tärkeä”, summaa Marjo Miettinen, Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Kun #mimmitkoodaa-ohjelma polkaistiin liikkeelle kolme vuotta sitten, jännitettiin aidosti lähteekö kukaan mukaan. Tulokset ovat ylittäneet kaikki odotukset, mukana ohjelmistoyritysten tarjoamassa maksuttoman matalan kynnyksen koodausvalmennuksessa on jo 7000 naista. Nyt ohjelman vaikuttavuutta on selvitetty erittäin edustavalla otoksella, sen henkilökohtaisia vaikutuksia arvioi yli 500 naista.

”Meillä on tietenkin ollut selvä käsitys ohjelman suosiosta koko ajan kasvavien osallistujamäärien ja salamana täyttyvien valmennusten myötä. Halusimme kuitenkin entistä laadukkaampaa ja syvällisempää tietoa siitä, mitä naiset itse ajattelevat, kokevat ja tekevät. Olemme melko mykistyneitä, koska vaikutuksemme naisten elämiin tuntuu niin suurelta”, kuvailee #mimmitkoodaa-ohjelman vetäjä Milja Köpsi.

”Lähes 80 prosenttia naisista kokee innostuneensa. Miltei 70% arvioi osaamisensa varmasti kasvaneen, vain runsaat 5% ei koe saaneensa uutta osaamista”, iloitsee Köpsi.

#mimmitkoodaa-ohjelmaa johtava Ohjelmisto- ja e-business ry katsoo tuloksia koko softa-alan näkökulmasta. Toimitusjohtaja Rasmus Roiha on erittäin tyytyväinen.

”En tiedä, mikä olisi ollut realismia, koska tällaista suoraan naisille hyvin käytännöllisesti suunnattua ohjelmaa ja mahdollisuutta ei ole Suomessa aiemmin ollut. Joka tapauksessa rohkenen sanoa, että kyllä tässä ovat kaikki odotukset alan näkökulmasta ylittyneet. Miltei 40% ’mimmeistä’ on vaihtamassa alaa koodauksen innostamina, ja siihen päälle yli 40% on saanut uutta laadukasta osaamista nykyisen työnsä tueksi. Kun puhutaan 7000 naisesta, niin nämä ovat todella merkittäviä määriä”, puntaroi Roiha.

Suuri vaikutus Teknologiateollisuudelle ja koko Suomelle

Tuskin kukaan yksittäinen nainen Suomessa voi syvällisemmin arvioida #mimmitkoodaa-ohjelman tuloksia kuin Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja sekä Ensto Oy:n omistaja ja hallituksen jäsen, kasvatustieteiden tohtori Marjo Miettinen. Miettinen katsoo Suomen kehitystä teollisuutemme avainpaikalta ja on toinen Women In Tech -ohjelman perustajista. Women in Tech potkaisi liikkeelle merkittävän muutoksen.

”Näimme yhdessä teknologiavaikuttaja Anne Stenrosin kanssa kohta 10 vuotta sitten, että Suomi tarvitsee ravistelua ja uutta suuntaa. Suomella ei ole kerta kaikkiaan varaa siihen, että naiset jäävät niin suurelta osin teknologia-alojen ulkopuolelle. #mimmitkoodaa on onnistunut jatkamaan tätä ajatustamme ja jalkauttamaan sitä ohjelmistoalalle poikkeuksellisen hienosti. Tämä tuore selvitys kertoo selvää kieltä: Erittäin vaikuttavia tuloksia. Jokainen tekijä teknologia-alalla on tärkeä”, kiteyttää Miettinen.

Miettinen näkee vaikutukset sekä ohjelmistoalalle että laajemmin teknologian ja digitaalisuuden hyödyntämiseen.

”Ohjelmistoala kasvaa vuosi toisensa jälkeen, ja tarvitsee kipeästi lisää osaajia. Selvityksen kertomat luvut alanvaihtajista ovat softa-alalle todella lupaavia. Alan vaihtaminen pitää nähdä oman osaamisen kehittymisenä. Koskaan ei ole liian myöhäistä”, kannustaa Miettinen.

”Samalla pitää ymmärtää, että koodausopit ovat portti myös moneen muuhun työhön. Digitaalisuus tulee kaikkialle, ja koodauksen tarjoamat mahdollisuudet tulevat yhä keskeisemmiksi miltei alalla kuin alalla. Tästä syystä on ilahduttavaa, että alanvaihtajien miltei 40 prosentin lisäksi yli 40% naisista kokee saaneensa tärkeää uutta osaamista nykyiseen työhönsä. Ja kun nämä kaksi ryhmää laskee yhteen, niin ohjelman vaikuttavuus ja pitkän aikavälin hyödyt Suomelle voivat olla todella huomattavat”, analysoi Miettinen.

Miettinen katsoo muutenkin vahvasti tulevaisuuteen, jossa #mimmitkoodaa-ohjelman esimerkki sukupuolirajojen myönteisessä murtamisessa voi näytellä tärkeää roolia.

”Suomalaisittain tärkeä muutos on, että pitkän matematiikan kirjoittajista on ensi kertaa suurin osa naisia, eli 20% enemmän kuin aiempina vuosina. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on entistäkin enemmän potentiaalia niin ohjelmistoalalle kuin ylipäänsä teknologia-aloille. Mitä enemmän saamme nämä jo valmiiksi potentiaaliset naiset todella innostettua teknologian pariin on Suomelle kansallisestikin aivan ykkösluokan kysymys, ja #mimmitkoodaa on tehnyt tässä upeaa työtä”, kiittää Miettinen.

Lisätiedot:

Marjo Miettinen, Teknologiateollisuus ry, hallituksen puheenjohtaja, 0400 512 771, marjo.miettinen@ensto.com

Milja Köpsi, #mimmitkoodaa-ohjelma, vetäjä, 040 152 5154, milja@mimmitkoodaa.fi

Rasmus Roiha, Ohjelmisto ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi

Tule

Mukaan

Ohjelmisto- ja e-business ry:n jäsenenä olet mukana aktiivisessa softa-alan yhteisössä, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien & johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.