Monelle uranvaihtajalle olisi vaikea lopettaa palkkatyöt ja palata täyspäiväiseksi opiskelijaksi Hiveen kolmeksi vuodeksi. Onneksi ohjelmointi on yksi harvoista aloista, jossa moni huippuosaajista on itseoppinut ja jonka tiedot ja taidot voi opetella itsekseen verkosta löytyvällä materiaaleilla. Ymmärrän, että koulun käyminen voi tuntua helpommalta kuin omatoiminen opiskelu. Kouluista saa myös verkostoja, joista on hyötyä työelämässä. Mutta aikuisena opiskelemiseen ei välttämättä tarvitse koulua eikä kannata jumittua ajatukseen, että alan vaihtamiseen vaaditaan uusi yliopistotutkinto tai muu koulutus.