Digibarometri 2019

Digibarometri 2019 -julkaisuseminaari

Viime vuosina Suomi on ollut 22 maan välisessä vertailussa sijoilla 1-3, ja kärkipaikasta Suomen kanssa ovat perinteisesti olleet kisaamassa muut Pohjoismaat. Viime vuonna Suomi sijoittui kolmanneksi Norjan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Miten tilanne on kehittynyt vuodesta 2018? Digibarometri 2019 tulokset tulkitsee meille ETLA:n johtava tutkija ja Aalto yliopiston työelämäprofessori Timo Seppälä.

Digibarometrin 2019 teemaosassa sukelletaan tänä vuonna datan hyödyntämiseen aloittain. Kuulemme muun muassa Stora Enson Emerging Technology Center of Excellence -vastaavan Pasi Kulmalan näkemyksiä, miten massadatalla ja uudella teknologialla tuetaan yli 10 miljardin euron liiketoiminnan kannattavaa kasvua globaalisti.

Datacentereiden sähkönkulutus on tällä hetkellä n. 2% maailman sähköstä = 400 terawattituntia per vuosi (TWh/v). Vertailun vuoksi: Loviisan molemmat voimalat tuottavat yhteensä 8 TWh/v. Miten käy sähköntarpeen ja tuotantokapasiteetin, kun maailmassa siirrytään pilvipalveluihin, esineiden internettiin ja 5G tiedonsiirtoon niin teollisuudessa kun viihteen osalta seuraavien vuosien aikana? Ajatuksia asiasta jakamassa kanssamme Arun Aggarwal, SVP for Business Technology & Member of Fortum Executive Management. Puheenvuoro englanniksi.

Tilaisuudessa julkaistaan myös uusin versio Suomen Tekoälykiihdyttämön virallisesta listauksesta Suomen parhaista tekoälyä kehittävistä yrityksistä. Antti Poikola, Suomen Tekoälykiihdyttämö, avaa millaiseen suuntaan maamme tekoälykenttä on liikkunut ja mitkä suomalaiset yritykset valikoituvat nyt listaukseen. Tutustu alta lisää seminaarin puhujiin ja ilmoittaudu mukaan. Tervetuloa!

Seminaarin ohjelma 11.6.2019

08.30 Aamiainen ja verkottumista

09.00 Tervetuloa! Seminaarin ohjelma alkaa

Puheenvuorot:
– Timo Seppälä, ETLA
– Pasi Kulmala, Stora Enso
– Arun Aggarwal, Fortum

11.00 Missä Suomen tekoälykentässä mennään nyt? Seminaarin päätteeksi julkaistaan Suomen tekoälykiihdyttämön virallinen listaus parhaista tekoälyä kehittävistä yrityksistä.
– Antti ”Jogi” Poikola, Suomen Tekoälykiihdyttämö
      
11.30 Seminaari päättyy

Katso Digibarometri 2019- julkaisuseminaari

Tapahtuma päättynyt, lataa julkaisu tästä!

Täytä allaolevat pari kenttää niin pääset lataamaan Digibarometri 2019 -julkaisun.

Yhteistyössä:

Tutkimuksen takana ovat Business Finland, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, liikenne- ja viestintäministeriö, Ohjelmisto- ja e-business ja Teknologiateollisuus sekä tutkimuksen toteuttajana Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA.

Puhujat

Arun Aggarwal

Fortum

 Mr Arun Aggarwal, M.Sc. (Eng.), works at Fortum Corporation as Senior Vice President for Business Technology and is a member of Fortum’s Executive Management team. He leads Fortum’s strategic IT as well as digital innovation and transformation. 

Mr Aggarwal has a long track record in both digital transformation and IT leadership. He has previously held positions as Executive Advisor at IBM Corporation, Global CIO and Digital Transformation leader at the NYSE-listed (global) building materials company Cemex Inc. and as a consultant at BearingPoint and KPMG Consulting, among others. 

Fortum intends to be a digital winner in the ongoing transformation of the energy sector. Digitalisation is reshaping the energy system across the entire value chain, enabling smart solutions for our customers, improved asset and trading productivity, and new data driven business models. 

Pasi Kulmala

Stora Enso

Datalähtöisen liiketoiminnan, digitalisaation ja innovaatiotoiminnan asiantuntija.

Pasi Kulmalalla on 12 vuoden kokemus tietotekniikan hyödyntämisestä tietoliikennealalla, ohjelmistokehityksessä, autoteollisuudessa, digitaalisessa markkinoinnissa ja metsäteollisuudessa.

Kulmala on kokenut erityisesti uusiin digitaalisiin mahdollisuuksiin liittyvästä innovaatiosta sekä teknologioiden sovittamisesta osaksi yrityksen normaalia toimintaa.

Antti 'Jogi' Poikola

Suomen Tekoälykiihdyttämö

Antti ’Jogi’ Poikola on kotimaassa ja kansainvälisesti aktiivinen ja verkostoitunut datatalouden asiantuntija ja edistäjä. Poikola toimii Teknologiateollisuuden Tekoälykiihdyttämön (http://faia.fi) fasilitaattorina ja on yksi kansainvälisen MyData Global -järjestön (http://mydata.org) perustajista.

Timo Seppälä

ETLA

Tekniikan tohtori Timo Seppälä työskentelee työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa ja johtavana tutkijana Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksella, ETLA:ssa.

Hänen asiantuntemuksensa liittyy yritysten globaaleihin arvoketjuihin, operaatioiden johtamiseen, tietotekniikan ja teknologioiden hyödyntämiseen yrityksen liiketoiminnoissa.

Hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkinut erityisesti digitaalista alustataloutta ja siihen liitettyjä teknologioita sekä teollisen internetin murrosta ja digitalisaation kasvuvaikutuksia Suomessa.

Timo Seppälällä on yli 20 vuoden kokemus useiden suomalaisten ja kansainvälisten yritysten hallitus-, johto- ja liiketoiminnan kehitystehtävissä, ml. Valmet, Freeport Cobolt, Oracle, Elcoteq, SAP, Nomovok, ja Koja.